Kokonaisvaltainen tapahtumasuunnittelu
Meiltä kaikenlaiset
tapahtumat
Juhlattulossa.fi toteuttaa eri kokoisia tapahtumia budjetin tai tarpeiden mukaan.
Henkilöstömme venyy yhdestä henkilöstä kymmeniin riippuen tapahtuman tarpeista.
Hoidamme niin pienet syntymäpäivät kuin isot konsertit ja järjestämme tekniikan, esiintyjät, somisteet ja tarvittaessa vaikkapa luvat ja markkinoinninkin.
Huolehdimme sovittaessa torimyyjät, lasten leikkipaikat, tarjoilut, järjestysmiehet, kuvaajat ja tilatkin.

Häät
Olemme huolehtineet häiden onnistumisesta jo kahdenkymmenen vuoden ajan.

Syntymäpäivät
Onko aika juhlia jonkun syntymäpäiväjuhlia? Onnittelut jo etukäteen! Meiltä ikimuistoiset synttärit!

Kouludisko
Kouludiskoja teemme joka vuosi lukuisia. Ja kiitosta tulee. Olemme varma ja kokenut junnudiscojen järjestäjä.

Naamiaiset
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Rantabileet
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Bingo

Bodypaint Bileet
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Burleski
Tilaa yksi tai useampi burleskitaiteilija ja esitys piristämään tapahtumaasi meidän kautta.

Coyote Ugly
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Erotiikkabileet
Meidän kauttamme myös eroottisia tanssijoita ja tarjoilijoita esim. teematapahtumiin.

Halloween-bileet
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Iltajuhla

Joulujuhla

Lastenjuhlat
Tarjoamme lapsille juhlapalveluita, kisojen ja leikkien vetäjiä, musiikkia ja juhlatarvikkeita.

Naistenpäivä
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Oktoberfest
Ota sinäkin tänä vuonna osaa juhliin järjestämällä meidän avulla omat Oktoberfest teemabileet!

Pelit ja leikit
Järjestämme tapahtumaanne muutakin ohjelmaa kuin vain esiintyjiä. Tiedustele vaihtoehtoja.

Pikkujoulut
Yrityksellenne tai organisaatiollenne ikimuistoiset pikkujoulut, valmiita pikkujoulupaketteja.

Sinkkubileet
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Tanssit

Teemadiskot
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

TYKYpäivät

Uusivuosi

UV-Bileet

Vaahtobileet
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Wanhojen Tanssit
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Vappu

Ylioppilasjuhlat
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Ystävänpäivä
28 vuoden kokemuksella teemabileitä joka lähtöön. Bileet musiikin, vuodenajan, naamiaisten tms mukaan.

Öljypaini

Oma Teema

Valotaide
Toteutamme tunnelmavalaistuksia, valoinstallaatioita ja valoteoksia eri tapahtumiin.
Pikkujoulut
Pikkujouluihin virittäydymme sopivilla somisteilla, tunnelmavalaistuksella ja aiheeseen sopivilla asuilla.
DJ mukaanlukien. Ja musiikki on tietenkin pääosassa. Musiikista päätät sinä. Vaihtoehtoja löytyy joka lähtöön.
Myös vauhdikasta karaokea on tarjolla tilauksesta. Pääasia, että kaikilla on hauskaa ainakin sinä iltana.

Loistava tiimimme ratkaisee
Miten tehdään tapahtuma
Henkilökohtainen
palvelu
Teemme jokaisen tapahtuman yksilöllisesti ja haluamme tietää mitä tilaaja haluaa juhlaansa
Kokemus
Tiimillämme on näkemystä ja kokemusta jo yli 30 vuoden ajalta tehdä toimiva toteutus tapahtumiin
Turvallisuus
Huomioimme turvallisuusnäkökohdat ja neuvomme lupien hankkimisessa tarvittaessa. Ensiapukin on saatavissa.

Halloween
Olemme on järjestäneet Halloween-juhlia jo vuodesta 1996 lähtien hotelleissa, ravintoloissa, kouluissa, kodeissa ja vaikka missä!
Tilanteesta ja sopimuksesta riippuen suunnittelu- ja somistusorganisaatio on ollut välillä isokin – riippuen täysin olosuhteista. Yrityksellämme onkin kertyneenä mukavasti somisteita ja asuja näistä tapahtumista. Oikealla valaistuksella ja musiikilla saadaan sopivan karmiva lisämauste – Ha, Ha Haa!
Kysy meiltä konseptiehdotusta sinunkin juhliisi. Muokataan siitä kukkarollesi sopiva
paketti!
Nyt juhlitaan
Hauskoja, vauhdikkaita
tapahtumia ja teemabileitä
Kauttamme löytyvät myös mainiot promootiotytöt markkinoimaan tarjoamianne tuotteita. Nämä tytöt herättävät varmasti ostohalut ja saavat bisneksen pyörimään!
Myös paljon erilaisia tehostevaloja, Äänentoistolaitteita Savukoneita ym…Kaikkiin bileisiin kuuluu erilaisia kisoja teeman mukaan sekä sisustusta, valoa sekä tarvittaessa teeman mukainen DJ.
Kaikkiin bileisiin kuuluu erilaisia kisoja teeman mukaan sekä sisustusta, valoa sekä tarvittaessa teeman mukainen DJ.
Järjestämme yhteistyössä yökerhoissa ja muissa tiloissa erilaisia hauskoja ja vauhdikkaita tapahtumia esimerkiksi aikuiseen makuun. Kokemusta ravintolatapahtumista on jo vuodesta 1996 lähtien, jolloin toteutimme ensimmäisen Halloween-sisustuksen yökerhossa. Sittemmin mukaan ovat tulleet asiakkaiden toiveiden mukaisesti lukuisat uudet teemat.
Beach partyt, Pool partyt, Allasbileet, Vaahtobileet
Olemme soittaneet musiikkia bileissä paitsi keskellä kesää, myös aivan pahimmilla pakkasilla. Luonnollisesti lämpimässä. Oli se sitten siellä missä on vettä tai jos ei ole vettä, laitetaan vaahtokone tekemään tehtäväänsä. Ihan saunaa ei laitteemme välttämättä kestä, mutta melkoisia kekkereitä poppikoneet ovat päässeet todistamaan.
Toimitamme tarvittaessa somisteet, kuten tunnelmavalaistuksen paikalle. Valikoimassamme on myös lämmittimiä.
DJ pukeutuu pyydettäessä teeman mukaisesti.

Olemme
täällä
auttaaksemme
sinua
- Juhlattulossa.fi, Käenkukankuja 5, 04300 TUUSULA.
- myynti@juhlattulossa.fi
- 044 253 0418